TIETOA MINUSTA

NOORA HEINONEN

Yrittäjä

Minulla on hyvin pitkä historia sosiaalisessa mediassa: kuusi vuotta bloggaajana, lukuisia yritysten kanssa tehtyjä yhteistöitä, 652 Instagram-kuvaa sekä arvokasta kokemusta somemarkkinoinnista ja sen toimivuudesta. Olen valmistunut tapahtumatuottajaksi, jonka lisäksi olen opiskellut sosiaaliseen mediaan liittyviä kursseja. Suurimmaksi osaksi olen kuitenkin oppinut työni ja mielenkiintoni vuoksi, sillä suhtaudun alaan suurella intohimolla vuosienkin jälkeen! 

Olen erikoistunut tapahtumiin sekä nuorisoon kohdistuvaan markkinointiin somessa, mutta enemmän kuin mielläni otan vastaan kaikenlaisia työtarjouksia! Opiskelen tällä hetkellä yhteisöpedagogiksi ja olen toiminut kokonaan somemarkkinoijana yritykselle, joka järjesti nuorisoalan tapahtumaa. Olen myös tehnyt töitä lasten kanssa viisi vuotta. 


Olen saanut erityisen paljon palautetta yrityksiltä siitä, että minulla on loistava kyky ottaa kohderyhmä huomioon somemarkkinointia tehdessäni. Nautin tehdä töitä erilaisten kohderyhmien kanssa, sillä markkinoiminen on täysin erilaista riippuen siitä, pitääkö tehdä vaikutus nuoriin vai kulutustottumuksen luoneille aikuisille. Eniten omaan kokemusta Instagram-, blogi-, Snapchat- ja Facebookmarkkinoinnista. 

Markkinoinnin lisäksi olen työskennellyt vuosia asiakaspalvelualalla, joten voitte luottaa siihen, että yhteistyö kanssani on positiivista energiaa, hymyä ja ideoita täynnä. Haluan, että kanssani tehtyä yhteistyötä voi muistella jälkeenpäin lämmöllä ja kaivaten. Pyrin myös kirjoittamaan mahdollisimman selkeästi ja kieliopillisesti, jolloin tekstejäni on helppo lukea. 

         Vapaa-ajalla


Ei syytä hätääntyä, mä teen myös muutakin kuin oon koko päivän näytön ääressä! Koen, että yritysten kanssa yhteistyötä tehdessä on tärkeää saada työntekijäkseen henkilö, jonka kanssa synkkaa hyvin. On tärkeää jakaa samanlainen ajatusmaailma- ja arvot, jotta työskentely olisi mahdollisimman antoisaa molemmille osapuolille. 

Toisena intohimonani on sosiaalisen median lisäksi muoti. Rakastan uusia vaatteita, erilaisten kuosien yhdistelemistä, mekkoja ja punaista huulipunaa. Kaikki naisellisuus on lähellä sydäntäni ja tykkään pukeutumisen kautta ilmaista itseäni. Tämän lisäksi on ihanaa nähdä maailmaa, uudenlaisia kulttuureja ja paikallisia tapoja. Täysi-ikäistyttyäni maailma on kutsunut ihan uudella tavalla, sillä olen kokenut kaikki ovet avoimiksi. Olenkin aika seikkailijaluonne ja aina mukana, kun jotain hauskaa tapahtuu ympärillä! Rohkeuteni vuoksi koen paljon asioita, jotka tuntuu jälkikäteen aivan uskomattomilta. Yhtä uskomattomalta tuntuu ensimmäisen yritykseni kotisivujen kirjoittaminen nyt.